KORONAEPIDEMIA LEVIÄMISVAIHEESSA POHJOIS-SATAKUNNASSA, KÄYTTÖÖN UUSIA TOIMENPITEITÄ SIIKAISISSA

Tänään 27.11.2020 pidetyssä kokouksessa, johon osallistuivat Pohjois-Satakunnan kuntien johtajat, PoSan tartuntataudeista vastaavat viranomaiset ja Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri, Pohjois-Satakunnan todettiin siirtyneen leviämisvaiheeseen.

Viime päivinä on tapahtunut useita joukkoaltistumisia ja uusia koronatartuntoja on todettu alueella hälyttävä määrä. Tilanne on huolestuttava. Tämän vuoksi Siikaisten kunta on päättänyt seuraavista toimenpiteistä Suomen hallituksen antamien leviämisvaihetta koskevien suositusten mukaisesti. Toimenpiteet tulevat voimaan maanantaina 30.11 ja jatkuvat 31.1.2021 saakka, ellei tartuntatautiviranomainen aiemmin suosita rajoitusten purkamista.

– Kunnan hallinnassa olevat ryhmäliikunta- ja harrastustilat suljetaan 31.1.2021 asti (liikuntahalli, kuntosali, Heikintalo) ja niissä toimivien harrasteryhmien kokoontumiset jäävät tauolle. Myös yksityisille toimijoille suositellaan ryhmäkokoontumisten lopettamista toistaiseksi.
Kirjasto on avoinna normaalein aukioloajoin, mutta toimintaa rajoitetaan siten, että kirjaston tiloissa saa asioida vain yksi henkilö/perhe kerrallaan ja tiloissa on käytettävä kasvomaskia.
– Kunnantuvan asiointipiste on avoinna vain maanantaisin 30.11 alkaen. Asioimaan saa tulla vain yksi henkilö kerrallaan ja hänen on käytettävä kasvomaskia.
– Kunnan teknisessä toimessa ja hallinnon palveluissa asioidaan vain puhelimitse tai sähköpostin välityksellä, tai varaamalla henkilökohtainen aika etukäteen. Myös näissä tilanteissa on käytettävä kasvomaskia.
– Kunnan henkilökunta käyttää asiakaspalvelutilanteissa kasvomaskia ja siirtyy työskentelemään osittain etänä niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista.
– Kunnan toimielinten ja henkilökunnan kokoukset järjestetään etänä, jos niihin osallistuu yli 5 henkilöä ja turvaväleistä ei pystytä varmistumaan.

Kunta suosittelee asukkaitaan välttämään tarpeetonta matkustamista, myös naapurikuntien alueelle. Epidemian leviämisvaara on tällä hetkellä suuri.
– Yli 10 hengen tilaisuuksia ei tule järjestää, edes perhepiirissä.

Koulua ja päiväkotia koskevat erityistoimenpiteet:

Koulu:
• Koulun sisätiloissa kaikki henkilökuntaan kuuluvat käyttävät tarkoitusta varten hyväksyttyä maskia. Terveydellisistä syistä henkilökuntaan kuuluva voi käyttää myös tarkoitukseen soveltuvaa visiiriä. Työnantaja tarjoaa henkilöstölle maskit ja visiirit.
• Siikaisten yhtenäiskoulussa ylä-asteen oppilailla ei ole maskipakkoa (yhtenäiskoulun erillisohje)
• Luokkiin toimitetaan erilliset kertakäyttöroskapussilla varustetut roskikset maskeja varten.
• Ulkopuolisia henkilöitä ei päästetä koulun tiloihin ilman maskia. Lasten vanhemmille annetaan ohje, jonka mukaan lapsia noudettaessa ei tulla tarpeettomasti sisätiloihin.
• Koulusta ei tehdä vierailuja koulun ulkopuolelle.
• Ulkona tapahtuvassa toiminnassa maskia/visiiriä ei tarvitse käyttää, mikäli toiminnassa voidaan huolehtia riittävistä turvaväleistä.
• Liikuntahallin salissa tapahtuvassa oppilaiden toiminnassa maskia ei tarvitse käyttää, koska salin huono akustiikka tekisi kommunikoinnin liian haastavaksi. Toiminnassa henkilökuntaan kuuluvan tulee kuitenkin ottaa huomioon turvavälejä koskevat ohjeet.
• Ruokailujen osalta noudatetaan seuraavia toimenpiteitä:
– Ruokailun porrastusta lisätään niin, että ensimmäiset ruokailijat tulevat ruokailuun jo klo 10.35 ja 11.35, ja tämän jälkeen ryhmät porrastavat ruokailuun tulon. Tämä edellyttää myös keittiöhenkilökunnalta joustavuutta.
– Koulun henkilökuntaan kuuluvat pitävät maskia niin kauan, kun hänen valvomansa ryhmän oppilaat ovat ottaneet ruoan ja menneet omille paikoilleen ruokailemaan. Tämän jälkeen opetushenkilökuntaan kuuluvat ottavat oman ruoka-annoksensa ja menevät omaan pöytään ruokailemaan. Maskit otetaan pois päästä vasta tässä vaiheessa ja laitetaan roskikseen.
– Ruokalassa tulee olemaan useita siirrettäviä käsidesipulloja.
– Opettajainkokoukset ja muut palaverit siirretään koulun juhlasaliin, jossa tuolit asetellaan niin, että turvavälit ovat riittäviä. Lisäksi kokouksissa käytetään maskia.
– Tilausliikenteen koulukuljetuksia ajaville kuljettajille annetaan ohjeistus käyttää kuljetuksen aikana maskia. Reittiliikenteen kuljettajille välitetään vastaava toivomus.
Päiväkoti:
• Sisätiloissa henkilökuntaan kuuluvien tulee käyttää tarkoitusta varten hyväksyttyä maskia tai visiiriä.
• Henkilökuntaan kuulumattomia aikuisia ei päästetä tarpeettomasti päiväkodin tiloihin. Jos tämä on kuitenkin välttämätöntä, heidän tulee käyttää maskia.
• Ulkopuolisia henkilöitä ei päästetä päiväkodin tiloihin ilman maskia. Lasten vanhemmille annetaan ohje, jonka mukaan lapsia noudettaessa ei tulla tarpeettomasti sisätiloihin.
• Ulkona tapahtuvassa toiminnassa maskia/visiiriä ei tarvitse käyttää, mikäli toiminnassa voidaan huolehtia riittävistä turvaväleistä.
• Selvitetään mahdollisuus toteuttaa järjestely, jonka mukaan lapset jätetään aamulla ulkotiloihin ja noudetaan iltapäivällä ulkotiloista. Jos vanhemmat asioivat sisätiloissa, heidän tulee käyttää maskia.
• Ruokailu
– Pienempien ruokailussa ruokaa jakava työntekijä käyttää mahdollisuuksien mukaan maskia tai visiiriä. Ruokailun aikana sitä ei tarvitse käyttää.
– Isompien ruokailun aikana ruokaa jakava työntekijä käyttää maskia tai visiiriä. Ruokailun aikana henkilökuntaan kuuluvat ruokailevat omassa pöydässään ilman maskia tai visiiriä. Niitä käytetään ruokailun aloittamiseen saakka, jolloin maskit laitetaan roskakoriin ja kädet puhdistetaan käsidesillä. Maskeja varten tulee osoittaa omat roskakorit, joiden turvallisesta säilyttämisestä päiväkoti päättää itse.

Suosittelemme lukemaan Posan tiedotteen asiasta sekä seuraamaan aktiivisesti epidemiatilannetta ja suosituksia myös Posan ja Satasairaalan covidtiedotussivuilta.

Siikaisten kunnan johtoryhmä 27.11.2020